Aunu Ilkka 1 webViipurin Lauluveikkojen laulunjohtaja Ilkka Aunu opiskelee Sibelius-Akatemian sävellyksen ja musiikinteorian aineryhmässä pääaineenaan sävellys. Hän on opiskellut säveltämistä Jaakko Kortesharjun ja Tapani Länsiön johdolla. Ilkan teoksia ovat esittäneet Tapiolan kuoro, Kymi Sinfonietta, Tapiolan lukion ja Musiikkiopisto Juvenalian produktiot ja säveltäjä itse sekä solistina että eri kokoonpanojen osana. Viipurin Lauluveikot kantaesitti 120-vuotis juhlakonsertissaan kolme Ilkka Aunun mieskuorosävellystä. Kaksi niistä ("Tanssiin yrittelijä" ja "Miksi en väsyisi") on omistettu Viipurin Lauluveikoille. Kolmas kantaesitys oli Jenni Haukion runoon sävelletty "Kaari".

Säveltämisen lisäksi Ilkka on opiskellut pianonsoittoa Kari Tikkalan johdolla ja laulua ??? johdolla.

Aunu on laulanut useissa kokoonpanoissa, joista mainittakoon "Emo Ensemblessä" ja "Musiikkitalon Kuoro".

Syksystä 2016 Ilkka on toiminut Viipurin Lauluveikkojen toisena laulunjohtajana.

 Kuoron taiteellisina johtajina Ilkka Aunun edeltäjiä ovat olleet:

 
2003-2017 Urpo Rauhala Director musices
1992-2003 Jarmo Lehto  Director cantus, kanttori, musiikinopettaja
1960-1992 Martti Neuvonen Director cantus & musices
1951-1960 Martti Lohikoski Lisäksi 2. laulunjohtajana 1949-1951
1945-1951 Taneli Kuusisto Director musices, professori, teologian kunniatohtori
1942-1945 Rainer Veisterä Lisäksi puheenjohtajana 1944-45, varatuomari
1933-1941 Theodor Björklund Urkuri, laulunopettaja

1929-1933 ja

1941-1942

Felix Krohn Lisäksi toisena laulunjohtajan 1922-1923, säveltäjä,
Viipurin ja Lahden Musiikkiopiston johtaja
1927-1929 Sulho Ranta Säveltäjä, kapellimestari, fil.maist.
1922-1927 Lauri Näre Lisäksi toisena laulunjohtajana 1919-1922, pv pääkapellimest
1905-1907 Karl Hällström Lisäksi toisena laulunjohtajan 1903-1905, fil.maist.

1897-1905 ja 1907-1922

Allan Schulman Arkkitehti
1897 Alexander Schröder Varatuomari
Rauhala Urpo 1 web

Syksystä 2017 alkaen Viipurin Lauluveikkojen toisena laulunjohtajana toimii  Urpo Rauhala. Hän aloitti musiikkiopintonsa Viipurin musiikkiopistossa Lahdessa (nyk. Lahden Konservatorio) opiskellen pianon- ja urkujensoittoa isänsä Matti Rauhalan oppilaana. Opinnot jatkuivat Sibelius-Akatemiassa, jossa Rauhala suoritti orkesterin- ja kuoronjohdon tutkinnot professori Jorma Panulan ja professori Harald Andersénin johdolla sekä urkudiplomin 1988 professori Kari Jussilan johdolla.

Urpo Rauhala toimii Nurmijärven musiikkiopiston rehtorina ja on johtanut opiston orkesteriprojekteja. Hän on toiminut mm. Helsingin Poliisilaulajien, Laulu-Miehet- sekä Amadeus-kuorojen johtajana, Sulasolin kouluttajana ja Mieskuoroliiton taiteellisena johtajana. Urpo Rauhala toimii myös Helsingin Musiikkitalon kuoron toisena lalulunjohtajana.

Kuorojen levytyksiä ja konsertteja Rauhala on johtanut kotimaassa, useissa Euroopan maissa sekä Kauko-Idässä.

Rauhala on konsertoinut myös pianistina, urkurina ja cembalistina ja on säveltänyt ja sovittanut musiikkia erilaisille kokoonpanoille.